Anastasia

Anastasia Soupios ( AS opetuslajina latino show)

Anastasia on tanssija, tanssin opettaja ja yhteisötanssin ohjaaja.

Hänen tanssiopinnot alkoivat yhdeksän vuotiaana jazztanssilla ja ovat parinkymmenen vuoden ajan laajentuneet muihin näyttämötansseihin ja etnisiin tansseihin. Anastasian tanssiopintoihin kuuluu useiden kurssien ja seminaarien lisäksi mm. tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot sekä yhteisötanssin ohjaajakoulutus. Anastasia on opettanut ja ohjannut Suomessa kymmenen vuoden ajan ja toiminut tanssijana useissa eri kokoonpanoissa, kuten entisen Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen Kanta-Hämeen työryhmässä, tanssiryhmä Again With Feeling -ryhmässä ja freelancer -taiteilijana eri projekteissa. Vuonna 2015 Anastasia opiskeli tanssia Brasilian Florianópolisissa osallistuen mm. maan tunnetuimman nykytanssiryhmän Cena11 päivittäisiin harjoituksiin ja toimien tanssijana Companhia Independente de Florianópolis - nykyjazzin ammattiryhmässä. Mikkeliin Anastasia muutti kesällä 2015 ja toivoo pääsevänsä jakamaan tanssin iloa yhdessä uusien oppilaidensa kanssa!